Follow us on Twitter
Uratapahtumat ovat opiskelijoiden, työnantajien ja työelämäjärjestöjen kohtauspaikkoja. Edukseen erottuminen uramessuilla on vaivannäön ja valmistautumisen arvoista.
Trainee-ohjelmaan panostaminen on sijoitus uraan. Näillä vinkeillä voi päästä yksilölliseen trainee-ohjelmaan, joka avaa eniten mahdollisuuksia.
Työhaastattelun viime hetket ovat tärkeät siinä missä ensivaikutelmakin. Haastattelun yleinen lopetuskysymys ”Mitä kysyttävää sinulla on meiltä?” on tilaisuutesi tehdä vaikutus ja jäädä mieleen.
Esiintymistaito on avain työnhaussa ja unelmatyön saamisessa – ja sen jälkeen. Vakuuttavuutesi ja käyttäytymisesi työpaikan saatuasi vaikuttavat siihen, kuunnellaanko sinua työyhteisössä.
Pohjoismainen tutkimus selvittää Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan suosituimmat työnantajat talouden ja tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa.
Rahapalkka ei ole ainoa työpanoksestasi käteen jäävä asia. Erilaisista työsuhde-eduista kertyy helposti usean sadan euron lisä peruspalkan lisäksi.
Mitä pitäisi tehdä, että pystyisi aamulla pomppaamaan pirteänä ylös sängystä? Terveyspedagogi Isabelle Mungsgård antaa neljä käytännön vihjettä.
Saako pomosi The Office -sarjan David Brentin vaikuttamaan oikeudenmukaiselta ja joustavalta? Vai oletko nostanut voittoarvan? Pomoja on joka lähtöön – Jungle on kartoittanut heidät.
Annamme sinulle 6 parasta vihjettämme unelmatyöpaikkaan johtavan CV:n kirjoittamiseen!
Työn perässä muuttaminen uuteen kaupunkiin voi tuntua pelottavalta. Mutta se merkitsee myös etuja tulevan uran kannalta. Jungle näyttää tietä onnistuneelle muutolle.
Työhakemus ja CV ovat työnhakuprosessin kulmakiviä.
Erotu muista työnhakijoista niin kutsutun markkinointiasiakirjan avulla.
Kuinka kertoa itsestään työhaastattelussa? Charlotte Hågårdin neuvojen avulla vältät tukalat tilanteet.
Onnelliset ihmiset paitsi voivat paremmin, myös menestyvät muita paremmin.
CSR - mistä oikein on kyse?
Uran täyskäännös ei kaduta.
Rekrytointimessut ovat matalan kynnyksen paikkoja keskustella yritysten kanssa uramahdollisuuksista.
Universumin tuottama Jungle Career on sekä painettu uraopas että nuorille tarkoitetut verkkosivut. Jungle Career auttaa työnhaussa ja urasuunnittelussa.
Universum Communications Jakobsbergsgatan 22 SE-103 86 Tukholma
Universum Finland Bulevardi 2-4 A FI-00120 Helsinki